Varaa aika Seuraa Facebookissa Soita

Tervetuloa Kauneushuone Gaigan sivuille!

Kauneushuone Gaiga on viisi vuotta toiminut kauneushoitola Loimaan Kauhanojalla.

 

Kotihoitolaa pyörittää Kaisa Lehtinen, joka on valmistunut Turun kosmetologikoulusta 2006 ja tehnyt kosmetologin töitä siitä asti. Kokemusta on niin kylpyläelämästä, opettamisesta, että palkkatöistä Forssasta.

 

”Yrittäjyys on aina ollut haaveeni. Koulusta valmistuttuani 2006  menin töihin Naantalin kylpylään ja sieltä siirryi Forssaan Kauneuskeskus Kirsikkaan. Siellä toimin kosmetologina ja sain kouluttautua moneen erikoshoitoon. Osaa erikoishoidoista teen edelleen esimerkiksi sokerointeja, kynsiä ja ripsienpidennyksiä. Joita olen tehnyt jo vuodesta 2008. Samaanaikaan sain työskennellä Faktialla kosmetologipuolen opettajan sijaisena. Se oli mielenkiintoista ja mukavaa hommaa. Kuitenkin yrittäjyys kiinnosti ja houkutteli mahdollisuuksillaan. Siirryin 2010 sopimusyrittäjäksi Forssan Tuhkimoon. Samaanaikaan jo tein Loimaalla kotona töitä. Kuitenkin perheenlisäys ilmoitteli tulostaan ja jäin tauolle töistä. Tytöt syntyi lyhyellä välillä ja pysyin kotiäitinä. Tammikuussa 2014 aloitin työt Loimaalla täysipäiväisesti ja siitä asti olen ollut täysipäiväinen yrittäjä Gaigassa” kertoo Kaisa.

 

Nykyään Gaigasta saa erikoishoitoja. Kestopigmentointeja, sokerointeja, kynsiä ja ripsiä. Toki kasvohoidot höystettynä laitehoidoilla.

Copyright Kauneushuone Gaiga  /  Tietosuojaseloste  /  Palvelun toteutus: JPmedia

Evästeet